tiistai 19. huhtikuuta 2016

Sata pientä asiaa yhdessä kirjoituksessa.

Hmm.. lueskelin vanhoja kirjoituksia ja eihän niille voinut kuin nauraa..tosissaan siellä olen kirjoittanut, että urheilisin ja olisin hyvässä kunnossa tänne tultaessa 😂😂. No haaveilla aina saa..

No harmittavasti pkaudella emme urheilleet juuri mitään.. olisin tahtonut kyllä rankemman alokas kauden, sillä nyt siitä kärsii..
Ennen inttiä tykkäsin juosta.. en juossut kyllä koko matkaa kovaa vauhtia, mutta en kävellytkään.

E-kaudella juoksusta on tullut ehkä eniten inhoamani asia.. se voi toki johtua siitä, että oma joukkueeni on tuplasti parempi kuntoisempia kuin edellinen.
Edellisessä joukkueessa en ollut aina viimeinen ja jäänyt jälkeen kovinkaan paljoa.. mutta nyt.. ei huh.  Aamureippailulla pysyn ensin puolet matkasta mukana, kun juoksen täyttä vauhtia.. en kuitenkaan pysty koko matkaa juosta yhtä kovaa niin alan aina jäädä jälkeen..

Inhottavaa on myös se, että ainoana naisena joukkueessa en voi verrata itseäni kehenkään joten en todellakaan tiedä olenko todella hidas, hidas tai yksinkertaiesti ei muutkaan naiset pysyisi perässä. Onneksi kuitenkin oma joukkueeni on ihana eikä valita vaikka yksi etana löytyykin 😂

Meillä on ollut nyt tämä e kausi rankka. Sekä fyysisesti että osittain myös henkisesti. Osa porukastamme on pudonnut eri näköisistä syistä pitkin matkaa.
Onneksi olen hyvin mukana vielä ja pahinta olisikin lähteä e-papereilla kotiin.

Ajattelin kirjoittaa vähän muutakin tänne kuin pelkästä päivittäistä tekemisistä. Paljon olisi asiaa mistä pitönyt kertoa enemmän, mutta en osaa oikein aloittaa enkä yhdistää hienoksi tekstiksi. Tässä siis sekametelisooppaa hiukan.

Viikonloppuisin kotiin mennessä vaihdan aina mukavat vaatteet päälle ja käyn tietenkin ihanassa koti suihkussa! Perjantaisin olen aina vasta 19.20 aikaan kotona jolloin en jaksa oikein tehdä mitään.
Lauantaisin on ihanaa pukeutua omiin vaatteisiin ja pakkeloida kasvot meikillä. Laittaa kaulakorut yms muut härpäkkeet.
On outoa katsoa itseään peilistä meikillä.. se vie aina muutaman tunnin kun siihen tottuu..
Iltaisin onkin vielä inhottavampaa riisua tämä ulkokuori pois.. juuri kun oli tottunut taas.
Viime viikonkoppuna tein oikein panostuksen ja lakkasin jopa kynnet vaaleanpunauseksi.. voin sanoa, että tuijotin sormiani n. 3min välein ja kummastelin kuinka ne ovat erinlaiset mihin tottunut.  Normaalisti täällä, kun katsoo käsiään näkee ainoastaan mustaa likaa ja revenneet kynnet. Olo oli siis kynnet lakattuna kuin prinsessa.

Hiukset ovat toinen asia mikä harmittaa.. täällä on pidettävä hiukset aina paitsi liikunassa tai vapaalla niin tiukasti nutturalla. Edes letillä, joka roikkuisi niskassa ei käy.  Osalla on mennyt hiukset täällä huonoon kuntoon, mutta itselläni ne ovat kasvaneet aika paljon ja se on positiivista !
Myös ripset ovat todella hyvässä kunnossa tällä hetkellä.

Leirillä kaikki vaatteiden vaihdot ovat hieman hankalia. Jos tahtoo vaihtaa alusvaatteet täytyy se tehdä makuupussissa ja vieressä saattaa olla se 14kpl miehiä.. se ei tee siitä kovin mukavaa, mutta vaatteetkin on vaihdettava.
Leireillä muutenkin on hyvin likainen niin on näin naisena ainakin mukavempaa ottaa mukaan kosteuspyyhkeitä millä voi puhdistaa vartaloaan enimmistä lioista.

tämä monta naista jännittävä asia kuinka hoitaa kuukautiset armeijassa. Se nyt on kaikille naisille täysin luonnollinen asia ja jokainen voi päättää itse pitääkö niitä tai ei. Näin monen naisenkanssa asiasta puhuneena ne kannattaa jättää pois leireillä, sillä hygienia on siellä todella huono. kasarmilla voi pitää ihan oman fiiliksen mukaan. Aina helpompaa olla ilman.

Myös vähän ehkä tämä vaatteiden koko on hankala. Joko saat pienet vaatteet tai todella suuret. Harvemmin niin hyvää tuuria käy, että saisi oikean kokoiset asusteet. Silloin kun saat jonkun hyvän vaatteen niin suosittelen pitämäön siitä kiinni. Täällä kuitenkin pitäisi aina palauttaa vaatteet tänne pesuun ja niitä ei saisi pestä kotona, mutta sitäkin tehdään hyvin paljon. Voi olla hyvinkin, että et pääse esimerkiksi 3 viikkoon vaihtamaan vaatteita. Silloin ei kyllä mitenkään riitä 7 paria sukkia sekä alusvaatteita. Tietenkin jos omia käyttää ja naisille suosittelen omia sukkia sillä täällä ei ole niin pieniä, että riittäisi kaikille.
Sukat tekee helposti hiertymiä ja ne taitavat ollakkin omalla kohdalla ainoat hiertymä syyt.

Ajatuksia aina on miljoonia mistä haluaisin kertoa tänne, mutta ikinä en muista niitä kun kirjoittaa voisin. Ehdottakaa jotain mitä haluaisitte tietää :)
Jos ei täällä niin voi myös tulla henk.kohtaisesti kysymään.
Toivottavasti joku saa irti näistä jos ei mitään järkevää niin edes tylsyyden tappamista.  Ainakin tiedän muutan naisen armeijaan harkitsevan lähtöä jiin ehkä tästä enemmänkin heille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti