Taas kaksi viikkoa hurahtanut niin, että hurlumhei.
Viikkoihin on mahtunut todella paljon kaikkea. Ajattelin kuitenkin kirjoittaa kaksi viikkoa erillään sillä toinen viikko oli hyvin erilainen. Kirjoittaminen tänne on kuitenkin venyt ja venynyt niin paljon, että tämä on jopa kolme viikkoa sitten tapahtunutta.. En kerkiä millään kirjoittamaan siellä näitä blogeja ja lomia kun ei oikein ole ollut.
Aloitimme maanantain (19.1) hieman eritavalla kuin normaalisti.
Aamuisin kun nousemme menemme aina ensin pesuille ja sen jälkeen teemme vasta punkan.
Olikin outoa, kun käskynä tulikin pukea verkkarit jalkaan ja siirtyä ulos.. aikaa 5 minuuttia.
Juoksimme suht pitkän lenkin, mutta hauskaa ei ollut.. oli vessahätä ja kurkku kipeänä..
juoksimme todella kovaa omasta mielestä sillä olimme heränneet 06.00 ja 06.07 jo juostiin ulkona pakkasessa pelkillä verkkareilla. Pakkastakin oli ihan mukavasti yli 10 astetta.
Sain oloni niin huonoksi, että meinasin oksentaa juoksun jälkeen..oloni parani vasta aamupalalla misdä sain mehua. Kasvoni oli ihan valkoiset sekä koko kroppa tärisi ..
Iltapäivällä meillä oli psykologian toinen koe.
Kokeessa kysyttiin niin tyhmiä kysymyksiä ettei mitään järkeä 😂
"Onko sinulla usein vatsavaivoja.?" Tai "onko isäsi hullu?"
Koe meni hyvin ja kesti 2 tuntia ainakin..
Tiistaina oli suojelupäivä.
Sammutimme tulipaloja liinoilla ja sammuttimilla sekä pääsimme pelastamaan wiljamin ja kaljamin tulipalosta.
Ne olivat siis palavia nukkeja joiden luokse piti juosten mennä ja huutaa
" wiljami seis , minä pelastan sinut!"
Pelastuksien jälkeen lähdimmekin kokeilemaan kaasunaamareita "nasseja"
Puimme sade-asut sekä saappaat ja kasvoille laitoimme nasset. Yleensä en pysty käyttämään mitään mikä peittää koko kasvoni tiukasti, mutta nyt pystyin kun sain happea samalla.. en voi normaalisti käyttää semmoisia uimalaseja jossa nenä on suljettuna.
Menimme asujen kanssa konttiin johon laitettiin palaamaan pieni määrä kyynelkaasua, jos naamari ei ollut kunnolla tai oli vikaa niin alkoi silmiä kirvellä ja oli vaikea hengittää.. silloin sai poistua ulos heti.
Onneksi oma naamari piti hyvin ☺
Keskiviikkona
me suoritimme ensimmäisen pidemmän marssin.
Marssimme ihanassa maisemissa n.10km ja tietenkin täysvarustuksella.
Matkan pituus ei ollut päätä huimaava, mutta alussa oleva vauhti oli kyllä jälleen hiukan nopea.. sain mennä puolijuoksua, että pysyin mukana.
Onneksi monella muullakin oli vaikeuksia pysyä mukana niin hidastimme vauhtia. Olin tyytyväinen itseeni, kun jaksoin koko matkan omilla jaloilla.
Sillä jotkut joutuivat antamaan tavaroitaan toisille kannettavaksi, että jaksaisivat loppuun asti. Ruoka paussin jälkeen olin tunnustelija ja sain johdattaa koko joukkkuetta kartan avulla takaisin komppanialle ! .. jos ei nyt valehtelemaan ruveta niin karttaa en tainnut pitää edes oikeinpäin kädessä sillä en sitä osaa lukea, mutta kersantti huuteli meille kahdelle tunnustelijalle suuntia takana 😂
Majahajo
Aamulla mittari näytti -27 ja lähdimme ampumaradalle pilkko pimeässä.
söimme aamupalan radalla vasta ja saimme jäisiä sämpylöitä.
Radalla ammuimme kääntyviä tauluja ja se oli aika kivaa.
Odottaessa toista joukkuetta jouduimme lämmittämäön itseämme hyppimällä juoksemalla, ennenkuin saimme polttopuita. Oi sitä pientäkin lämpöä 😊
Radalta suoraan lähdimme marssimaan kohti maja paikkaa. Meitä yritettiin huijata, että matkaa olisi 10 kilometriä... luojan kiitos oli vain max. 2 !
Paikan päällä aloimme harjoitella teltan kasausta ja purkua muutaman kerran ennen pimeää.. pimeän tultua menimme vielä syömään päivällistä ja iltapalaa ennen nukkumaan menoa.
Menimme ajoissa nukkumaan tai siis muut menivät, kun sain vahtivuoroksi vahtia heti kaminaa..sain parhaimman vuoron joka oli 10-11.
Aamulla heti 6 kamat kasaan ja teltta nurin. Olimme todella nopeita teltan purussa verrattuna muihin telttoihin. Meitä oli 3 teltallista yhteensä ja jokaisessa n. 10 henkilöä.
Saimme teltan purettua 3.5 minuuttiin :)
Jatkoimme heti taas aamulla ammunoilla. Saimme kokeilla eri asentoja esim. Maaten, seisaaltaan sekä polvilteen. Polvi ammunta meni yllättävän huonosti, mutta seisaaltaan meni hyvin. Iltapäivällä
oli ihanaa päästä kasarmille sen pienen teltta retken jälkeen .. sillon kun ei vielä muusta ollut tietoa.. sänky oli ihan paras paikka !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti