perjantai 15. heinäkuuta 2016

Ampumaharjoitus 2

2 viikkoa kiinnioloa ja vihdoinkin lomilla! Miten ihanaa olikin palata kotiin pitkästä aikaa, mutta tietenkin saimme aivan järkyttävän perjantai sään.. ukkosta ja vettä kaatamalla. 

Lupasin kuitenkin kirjoittaa seuraavilla lomillani ja nyt tässä olen kerrankin lupauksiani pitämässä. Kerron ekassa kirjoituksessa meidän viimeisestä harjoituksesta (ampumaleiri) ja sen jälkeen erilliseen kirjoitukseen viimeisistä 2 viikosta, joihin on mahtunut aivan älyttömästi kaikkea..kiitos mortit.

palaamme siis aikaan, jolloin oli 6.6.- 10.6.16


Maanantai oli erityinen päivä. Päivä jota olimme odottaneet kauan. 
Meillä paukkui sataset!! 
tarkoittaneen sitä, että enään tasan 100 aamua jäljellä! 

harjoitus erosi  heti alkuun siten, että kannoimme kaikki meidän tarvittavat omat materiaalit teltan pystytys paikkaan. Tosin matkaa ei ollut kuin juuri päälle 1km, joten ei se paljoa vaatinut.
kasasimme teltat heti ja päätimme ehj:n kanssa kasata telttamme alamäkeen ja kaikkien mailman risujen ja keppien päälle, jotta jokaisella tulisi ihanat yöt.

Sinä päivänä ohjelmassa oli ainoastaan partio ammunnat. Ensin taas harjoittelimme, jonka jälkeen suoritimme tehtävän kovilla. Odottamista taas oli aivan mielettömästi, sillä koko huoltokomppania oli harjoituksessa samaan aikaan ja aina 3 kerrallaan ampumassa.
Ammunnat sujuivat ihan hyvin, tosin aina parannettavaa löytyy ja meillä vaihtuu ryhmätkin aina ja silloin ryhmässäni oli yksi täydennysmieskin jolla saattaa olla hieman erilainen koulutus takana.

yöksi sain 05-06 kipinä vuoron eli sain kunnian herättää kaikki. tämän aamun kyllä muistavat joukkue toverini varmasti aina. Päätin olla mahdollisimman veemäinen ja kellon lyödessä 06.00 ja herätyksen aika alkoi klapi kolahdella kaminaan.. se oli ainakin tehokasta, jokainen alkoi vuorotellen pompata ylös makuupusseistaan. Tästä olen myös saanut kuulla kuinka ärsyttävää se oli herätä, mutta pitäähän sitä aina jotain olla mitä muistella!;) 
yöllä tapahtui muutakin joka oli veemäistä. Kiitos kuuluu toiselle kipinä vahdille ketä oli ennen minua ja päätti omilla pienillä ajatuksillaan, että saattaisimme palella..Ulkona kuitenkin lähemmäs +15 astetta ja hän päätti vetää kaminan ihan mansikaksi...teltassa jokainen pomppasi silloinkin ylös vinkuen, kun on kuuma. 

öisiä keskuteluja, jotka menivät suurinpiirtein näin.

"Et laita enää yhtään enempään sinne"
"joo..." 

(Kaminan lämmittäjä poistunut paikalta ulos tuulettumaan itse välillä)

 ....hetken kuluttua...
"V**** älä laita sinne kaminaa enempää!"
"Pakko!" 

jonka jälkeen kaminassa oli aivan hervoton klapi ja kaminaan ei tarvinnut laittaa puuta ainakaan 40 minuutttiin ja ei kyllä nukkuakkaan kunnolla ..kaikki aivan hiessä..

Tiistaina 
muilla oli ohjelmassa att eli ampumataito testi. se oli enemmänki kotiutuvilla 6kk miehille sekä meidän johtajillemme. osa Ehj:stä oli ampumassa sitä, mutta itse lähdin kerrankin vapaaehtoisesti nakkihommiin!! Hommat olivat kasarmilla ja ajattelin niiden olevan kerrankin hyviä.

Heti aamusta sainkin tietää mihin olen itse laittanut taas... Menisimme purkamaan ehasin 2 konttia, joissa olisi ne ihanat yli 40 painavaa laatikkoa ja teltat yms.. silloin alkoi kaduttamaan..
Kun  olimme menossa Rth:n meitä oli melkein koko ehj auttamassa ja laittamassa tavaroita kontteihin, mutta nyt meitä olikin ainoastaan 4kpl... 

Komppanialla aloimmekin melkein heti hommiin. Hommat sujuivat yllättävin hyvin ja aikain kului nopeasti. Ensimmäinen plussa oli se, että pääsimme syömään varuskunta ravintolaan eli meidän ruokalaamme eikä tarvinnut syödä pakista! Kaiken lisäksi siellä oli myös jäätelöä jälkkärinä mitä ei metsässä tarjottu!:) 

Sen jälkeen ei enään ollut paljoa hommia. Menimme kuitenkin viimeistelemään paikat ja sitten menimme komppanialle. olimme jo ihan valmistautuneita siihen. että tulee joku ihan ns. mahdoton valmari olla taisteluvarustus taas päällä ja juosta melkeinpä ampumaradalle.. toisin kävi.
Kersanttimme joka oli meidän kanssa toi jokaiselle meille 4lle kahvi+ munkki liput, joilla voi sotkusta lunstaa ilmaiseksi kyseiset herkut. No olihan se ihan mukava palkkio,mutta vielä mukavampi että meidän piti mennä heti ne käyttämään ja saimme mennä sotkuun tunniksi! 
Oli ihan kiva ajatella,kun muut siellä metsässä ja itse istumme sotkun terassilla kahvilla.
Kahvien jälkeen kerkesimme kaikki vielä käydä suihkussakin komppanialla ennenkuin piti taas jatkaa matkaamme. Muut tulivat myös komppanian pihalle ja harjoittelimme siinä irtautumista,sillä se olisi keskiviikon ohjelma numero 1.

Ehj meni vielä irtautumis harjoitusten jälkeen komppanian tykkihalliin keskustelemaan kersantinkanssa. Kersantti ehdotti, että pitäisimme kaikki hieman lomaa ennen juhannusta ja sehän sopi kaikille aivan mainiosti!

Keskiviikoksi oltiin luvattu aivan kaatamalla vettä.. yllätys..mikäs harjoitus se olisi jos ei sataisi edes vettä koko viikkoon... Aamupalan jälkeen sade heti alkoikin ja niin myös ukkonen. Se ei kestänyt tuntia kauempaa ja lähdimme marssimaan kohti tämän päivän rata pistettä. Se oli hieman kauempana ja sinne oli ehkä n.3km matkaa? 
no ensin tietenkin käveltiin ohi aika reilusti ja eikun takasinpäin vaan.. Vihdoinkin perille päästyämme meidän piti lähteä rämpimpään ihan umpimetsään joka oli pelkkää suota.
Vettä ripsutteli satunnaisesti alas ja meidän piti ylittää hyppäämällä yksi suo.
No mitä kuvittelette, että siinä kävi?? no legendaarisesti, että olin rähmälläni ja toinen jalka suossa ja saapas täynnä vettä!! Päässä kiehui siinä vaiheessa niin paljon, etten sanotuksi saa.. Sukat ja kaikki ihan liti märkänä ja vettä tuli muutenkin jo taivaalta alas sekä sadevaatteet ihan älyttömän ärsyttävät niskassa. Siinä vaiheessa ei kyllä  hymy enään irronnut! 

Ammunoissa saimme odotella taas jatkuvasti ja ennekuin olisin kerennyt sukan vaihtaa niin oli se jo kuivunut jalkaan.. ja kastui kokoajan lisää. Ammunat menivät hyvin paitsi saapas meinasi jäädä matkan varrelle, kun juoksimme siellä suossa ja oli hyvin pehmeitä kohtia.

ammuntojen jälkeen, kun kaikki olivat valmiita olimme valmiit lähtemään syömään sinne tielle missä ei ollut suota.. Taas piti loikata jonkun isomman suon yli.. no ei se mennyt sen paremmin kuin aikasemminkaan paitsi saapas ei uponnut ja sukka ei kastunut, mutta naamallani olin kyllä taas..

söimme ja lähdimme takaisin teltta kylälle. putsasimme aseemme ja kävimme vielä harjoittelemssa siinä tien toisella puolella poteroissa puolustus ammunat, jotka olisivat meillä vielä torstaina ennenkuin lähdemme takaisin kasarmille ja harjoitus olisi pulkassa!

Torsatai 

Puolustus ammunnat olivat entuudestaan tuttuja niikuin myöskin muutkin ammunnat, mutta puolustus ammunnoista pidin eniten! Ammunnat sujuivat todella nopeasti ja hyvin. 
Päivän lopuksi saimme nähdä vielä 3 erinlaista räjähdystä. Yksi oli jalkaväkimiina pienemmillä ruutimäärillä ja sen päälle oltiin asetettu nuken jalka jossa kenkä. Tarkoituksena oli näyttää kuinka pahaa jälkeä sellainen aiheuttaa jalalle. Pam!! ja kenkä lenti taivaantuuliin jalankanssa..
Pienemällä ruutimäärällä ja jalka lensi jo silloin ainakin 20m ylöspäin..

Muiden miinojen nimiä en muista, mutta oikeastaan yhtä hurjian kaikki. En vapaaehtoisesti niihin jalkaani asettaisi..Purkasimme teltat ja päätimme harjoituksen sekä palasimme kasarmille.
Harjoituksessa oli myös iltaisin paljon " vapaata" istuimme nuotiolla ja jollain täydennysjoukkueen varusmiehellä oli mukana musiikin soitto härpäke ja musiikki soi kaikkien pölpöttäessä.

iltapalan lämmitystä.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti