Pahimpia on aamut joiden päättymistä ei näy...

Aika vain kuluu ja kukaan ei ole tänne mitään kirjoittamassa.
Ihana talvikin alkaa pikku hiljaa muuttua entistä enemmän kevääksi.

Ihana aamu aurinko 06.00 tänään.

Meillä on ollut myös kiinniolo viikonloppu. Se oli aika mukava. Olimme kiinni siksi, että meillä oli virkaapua ja olimme valmiudessa lähtemään apuun.
Se viikko oli kevyt ja meni nopeasti. Viikonloppuna menimme ampumaan ampumaradalle. Sain perjantaina vihdoin ja viimein uuden aseen ja odotin innolla, että pääsen kokeilemaan jospa osuisin jo tauluun.
Innolla voin kertoa, että kyllä osuinkin! Parasta oli se, että sää oli mitä mahtavin ja menimme ampumaradalle kevyessä varustuksessa.
Ammuimme ensin kohdistuksia ja sain kohdistettua aseen hyvin.
Sitten ammuimme kympin kilpasarjan ja sain 9/10 tauluun. Max pisteet olivat 100 ja sain 78.
Seuraavaksi ammuimme ensin seisaalta-häiriön poisto-polvelta. Eli yksi laukaus seisaaltaan ja olimme täyttäneet lippaaseen yhden hylsyn, jotta tulisi häiriön poisto. Poistimme häiriön polvelta ja vaihdoimme lipasta ja jatkoimme polvelta ampumista. Eli ammuimme 2 reikää tauluun. Toistimme tätä 6x ja max pisteet olivat 120 ja sain 12/12 ja pisteeksi 100 .
En ikinä ole ampunut niin hyvin täällä kuin silloin ja kyllä loppu päivän vähän hymyilytti.

Sunnuntaina me menimme helsinkiin koko joukkueen kanssa. Menimme johonkin kirkkoon, jossa juhlittiin talvisodan päättymistä. Meillä oli joku pieni ohjelma siellä ja saatoimme suomenlipun sotilaallisesti omaan telineeseensä alussa sekä lopussa haimme pois.

Tosiaan kaikkea on taas tapahtunut ja vanha miehistö kotiutui viime viikolla.
Sen johdosta sain myös oman tuvan. Itse ei tarvinnut muuttaa, mutta alikit muuttivat viereiseen tupaan. Hyvä puoli on se, että saan nukkua aamuisin 6.00 asti eikä kukaan urpelo ole herättämässä 05.30.

Viime viikolla meillä on ollut ensihoitoteltan kasaamista ja sinne kuuluvien tavaroiden läpi käyntiä sekä laiteltu omille paikoilleen telttaan.

Aloitimme pienesti ensin kasaamalla teltan pystyyn. Se oli ihan samanlainen kuin puolijoukkue teltta missä nukumme harjoituksissa, mutta paljon suurempi.
Tässä teltassa tukikepit olivat melkein yhtä pitkiä kuin minä. Sisällä teltassa en kattoon edes yltänyt vaikka kuinka olisin varvistanut.

Ensihoitoteltassa ei ole tarkoitus nukkua, vaan hoitaa potilaita ensi sijaisesti.
Sisällä siellä kuuluu olla korkeat paarit, jotka toimivat potilaan sänkynä kun häntä operoidaan. Maan tasalla on myös kahdet paarit, joissa esi valmistellaan ja toisessa laitetaan kuljetus kunton kohti seuraavaa paikkaa.

Teltassa on myös kamina, mutta diesel käyttöinen.
Keittolevy, joka lämmitetään sähköllä jotta saadaan esimerkiksi kuumaa vettä.
Sähköt tulikin jo ja sitä käytetään myös lamppuihin katossa sekä joihinkin hoitokoneisiin.

Telttaan kuuluu todella paljon kaikkea lisää ja ne ovat valmiina isoissa painavissa laatikoissa joita olemme saaneet juosta ja kantaa hyvään tahtiin.
Yhteen telttaan kuuluu ainakin 16 laatikkoa. Osa laatikoista jää teltan ulkopuolelle.

Laatikoiden kantaminen on asia, josta jo vanha miehistö kerkesi varoitella hyvin paljon. Yksi laatikko painaa helposti yli 50kg ja niitä ei oikein pysty itse kantamaan.  Heti kun teltan kasaaminen onnistui ja tavarat löysivät paikoilleen olemme puranneet teltan ja kantaneet kaikki laskettavaan muotoon niin aloitamme alusta ajan kanssa. AIKAMÄÄREISIIN ON KERETTÄVÄ. Ja sillon lähtee jokaisen lämärin maiharit viuhuen liikkeelle.
Aikaa saada koko teltta kasaan ja tavarat paikoilleen sekä kamiina ja sähköt  päälle 30minuuttia. Jokaiselle on hommia ja juoksua se on. Ei paljon kerkeä juttelemaan kaverinkanssa miten viikonloppu meni.

Juuri ja juuri olemme aikamääreeseen kerenneet . Purkaminen pitäisi olla vielä nopeampaa ja se pitäisi saada 10 minuuttiin. Yhden ryhmän kanssa kasattiin teltta 20min ja purkasimme 10.40 min se oli nopeinta mihin pystyimme.

Koko viime viikko ollaan siis juostu ja kasattu telttaa. Kädet ihan rikkinäisenä...ei paljoo ole tarvinnut miettiä salille menoa, kun homma hoituu täälläkin niin hyvin.  Sänky on ollut iltaisin ihan loistopaikka !

Tällä viikolla meillä on harjoitus metsässä hälvälässä. Valitettavasti olin maanantaina 38.5 asteen kuumeessa ja mukaan en saanut mennä. Nyt vain olen rötissyt täällä tuvassa jossa seinät kaatuvat jo niskaan !

Viimeinen kuva on elävä todiste tylsyydestä, kun ängin itseni meidän suurinpaan reppuun, jossa on yleensä leiri tavarat. Hyvin mahduin 😂

"Nyt sattuu vähän....Oho!"

Noniin.. nyt ollaan jo jotenkin selvitty kaikista oppitunneista..tai ei siis ihan kaikista, mutta ekasta viikosta jossa oli ainoastaan tunteja.

Jotain hyötyä oli myöskin tulla lääkintämieheksi, sillä sain uuden ensiapukortin juuri ennenkuin toinen menisi vanhaksi.
Ensiapukurssi meni tuplasti nopeammin mitä meillä koulussa oli. Hyvä niin sillä päähän siinä hajonnut olis.

Viime viikolla tehtiin kuitenkin eräs asia mitä tuskin koskaan tulen unohtamaan..tai oikeastaan kahta asiaa.

Ensiksi pistimme itse itseämme reiteen neuloilla. Koulussahan me pistimme reiden sivuun ja putsasimme ihon sekä hianoa hygieniaa mukana.
Täällä mennään niin, että pistämme omien likasten palvelushousujemme läpi.
Desinfioinnista ei tietoakaan, sillä eihän sodassakaan kerkeä miettiä onko se ihan steriili vai ei.

Ikinä kun en piikeistä ole välittänyt ja niitä mahdollisuuksien mukaan vältellyt oli vaikeaa laittaa omaan reiteen neula. Koko suoritus taisi kestää yli 5minuuttia, sillä junnasin ja junnasin tökkäämisenkanssa. Lopulta kun sen siihen tökkäsin tajusisin ettei se edes tuntunut. Turhaan olin siis junnannut paikallani.

Nooo.. toi nyt oli pieni juttu ennenkuin pääsimme laittamaan toisillemme kanyylit.. ei hyvä heilunu, kun ajatteli että pian joku joka on pakosta intissä sekä laitettu lääkintämieheksi vastoin tahtoaan ja myös pitänyt ensi kertaa neulaa kädessään 10 minuuttia sitten tulisi laittamaan piikin suoraan suoneesi.

Saimme siis kerran tasan kerran nähdä kokonais suoritteen meidän kenttäsairaanhoitajalta. Sen jälkeen saimme suorittaa.

Katselin ensin, kun muut laittoivat toisilleen ja heidän ilmeet olivat niin pelon vallassa ja osaa sattui ihan älyttömästi. Ei todellakaan tullut mikään hyvä fiilis mennä pistettäväksi saati sitten itse pistää.
Oma pistokseni meni ihan hyvin.. tai niin ainakin sanottiin:D
Sen jälkeen olikin sitten itse potilaana. Tuska hiki valui otsaa pitkin melkein krokotiilin kyynelien kokoisena ja kädet tärisi ja puhekkin taisi jo sopertaa.
En pystynyt katsomaan ollenkaan suoritusta.. oli pakko keskittyä omaan hengitykseen ennenkuin pyörtyisin.
Ensin sanottiin" nyt pistää vähän" ja melkein sen jälkeen kuului "oho".
Sydän meinas pysähtyä ja käännyin katsomaan niin koko olkavarsi veressä, kun ei oltu saatu puristettua oikeaa verisuonta pistoksen jälkeen.
Ei hätää eikä mitään en ollut edes tajunnut, että piikki sekä sellainen madriini olivat kädessä sillä ei sattunut yhtään!! Se oli kyllä päivän paras uutinen. Veren vuotaminenkaan ei haitannut , sillä sitäkään en olisi huomannut tai tuntenut jolleivat he olisi sanoneet "oho".
Kukaan ei onneksi pyörtynyt tai muutakaan.

Tällä viikolla aloitettiin perus oppitunneilla vielä. Saimme myös lääkintämiehen varustukseen kuuluvan reisilaukun.
Tiistaina lähdimme lähimaastoon portin ulkopuolelle hieman tetsaamaan.. ensin harjoittelimme ihan pkauden juttuja. Sen jälkeen aloimme evakuoimaan toisimme tulenalta.  Teimme hätäsiirtoja toisillemme ja vedimme toisiamme taisteluliivin sellaisesta narusta joka tulee selästä niin suojaisaan paikkaan. Matka suojaan saattoi olla 10m päässä tai 3m päässä. Matkalla oli mäkiä, kiviä, lammikoita, juuria ja kaikkea mahdollista muuta.

Yritin ottaa kirjasta kuvan minkä laista tyyliä tarkoitin siirroilla. Keskimmäisestä kuvasta voi saada vähän edes ideasta kiinni.

 Oli hyvin hyvin raskasta vetää n. 70-80kg äijää metsässä joka on "tajuton"

 Suojassa sitten teimme kroppaan muun tatkistuksen ettei raajoissa tai muualla ole haavoja. Joo kyllä, ettei liian helpoksi mene niin vedimme takit ja paidat ylös tai auki niin, että vatsa oli paljas ja saimme laitettua jääkylmän käden kaverin lämmintä ihoa vasten. Tälläisellä ihanalla kesä säällä se oli oikein mukavaisaa... toistimme tätä todella monta kertaa.

Ulkona vielä kun on hiukan lunta ja melkein plus asteita oli lumikin jo loskaa niin mukavasti pylly ja muut kastuivat maassa maatessa.

Olo oli ihan kun housuun olis pissiny.

Keskiviikkona eli eilen jatkoimme taas samaa kuin tiistaina ensiksi. Tällä kertaa olimme kyllä porttien sisäpuolella. Uutena asiana teimme hieman kantoja.

Kannoimme toisiamme erinlaisilla otteilla.

Tulipas kuvista huonoja. Mutta niissä on jotain erinlaisia kanto tyylejä.

Raskasta tämäkin oli ja meillä oli myös yhden miehen palomies kantoa sekä kahden miehen voimin oleva kanto.

 Siitä en laita kuvaa mutta kaveri on kokonaan niskassa/selässä ja kantajan käsi tulee uhrin jalkojen välistä sekä toinen pitelee käsiä. 

Oli vaikeaa nostaa noita äijän käppyröitä omilla pienillä voimilla, mutta siinäkin onneksi edes muutamaan otteseen jaksoin hyvin.

Päivän päätteeksi teimme kahdesta isosta kepistä sekä verkosta hätäpaarit. Kannoimme 6 hengen voimin yhden miehen komppanialle asti paareilla, jotka olivat olkapäillämme. Matkaa oli ainakin 1kilometri !:D 

Näiden kahden päivän jälkeen olin kyllä väsynyt ja lihakset loppu!

 Tervettä kipua se vain tuottaa!:)

Muutto fiiliksiä..

Bye  bye oma tuttu ja turvallinen tupa sekä komppania.
Perjantaina meillä oli edessä suuri ja ihmeellinen päivä.
Muutimme viestikomppaniasta jokainen uusiin komppanioihin tai tiloihin.
Oma uusi komppaniani on huolto.
Täällä on kaikki lääkintämiehet, keittäjät, täydennnysmiehet, asesepät ymsyms..

Muuttaminen oli jännittävää, mutta samalla myös erittäin vaikeaa.  Tiesin jo etukäteen, että tulen olemaan ainoa nainen joukkueessamme. Entisessä meitä oli neljä niin aina oli joku nainen kenelle puhua omia tyhmiä ja vähemmän tärkeitä asioita. Kolmas joukkue tuntui jo niin omaltakin..tiesi kaikki ja pystyi puhumaan ihan kaikille ja heittämään omituisia vitsejäkin samalla.

Perjantain pakkausta.

Uudessa komppaniassa tuvassani on 2 alikersantti naista, 2 vanhaa miehistöä sekä sain yhden misulin vanhasta tuvasta kanssani.

Ratkaisu on ilmeisesti väliaikainen. 

Oma joukkueeni on muuten alakerrassa paitsi itse tietenkin ylhäällä ja alikersanteilla hommaa aina muistaa hakea minut täältä mukaan toimintoihin. Muut tuvastani ovat keittäjiä paitsi vanha miehistö, mutta heillä omat ohjelmansa.

Komppania tuntuu niin erinlaiselta..alku vaikutelma oli ahdistava.

Varmaan osaksi johtui siitä, etten tiennyt yhtään mitä tehdä ja miten olla.

Otin kuitenkin itsellei täsmälleen saman paikan tuvasta niinkuin oli viestissäkin.

Täällä on eri tapoja mitä ennen oli. Saa opetella kaiken taas alusta ja olla kyselemässä kokoajan. Iso miinus on täällä se, että meillä on poikienkanssa yhteiset suihkut ja vessat. On hieman vaikeaa tottua, kun viimeksi naisilla oli omat suihkut sekä vessat.

Eikä täällä ole suihkuissa verhoja ja vessoissa näkee selvästi kuka milläkin hädällä. 

Luulen kuitenkin, että miehillä on yhtä vaikea tottua siihen kun naiset ravaavat siellä.

Olemme nyt kuitenkin jo muutaman päivän täällä olleet.

Oman joukkueeni kanssa vietän suurimman osan päivästäni tai melkeinpä koko päivän. Joukkueesta en kyllä vieläkään tunnista kovinkaan montaa, mutta eiköhän se pikku hiljaa ala tulla tutuksi.

On kyllä hieman vaikeampaa sulautua pelkkien jätkien sekaan ja tullaan kyllä aina huomatuksi, että hei onhan siellä yksi nainenkin. 

Hyvin on ainakin omasta mielestä joukkue ottanut mukaan ilman ihmeellisiä epäröintejä. Itse olen kyllä paljon alottanut keskusteluja sillä ei sitä jaksa 9kk olla tuppisuuna. 

Tämä viikko on mennyt aika hitaasti. Olemme istuneet aamu 7.30-18.30 oppitunneilla.

Olemme käyneet läpi ensiapua ja siihen liittyviä asioita.

Ylläripylläri kaikki samat videot ja materiaali on muutenkin samaa mitä olen kuunnellut ja katsonut koulussa 3v lähihoitajan opinnoillani.

Kertaus on opintojen äiti, mutta onneksi aina yksi asia päivässä tulee uutena.

Alku tulee olemaan paljon samaa, mutta kuulemma pian tulee myös sellaista mitä koulussa ei opeteta.

eiköhän tämä tästä lähde kulkemaan :)