-unelmien eteen on siis elettävä .
Ajattelin aloittaa kirjottamaan blogia siitä miltä tuntuu ja millaista on lähteä naisena armeijaan vapaaehtoisesti ?
Ei sinne kaikki halua, siksipä se onkin vapaaehtoinen.
Olen 18-vuotias, Hangosta. Olen pienenä jo haaveillut, että isona menen armeijaan sillä se kuulosti erittäin hyvältä idealta!
Teininä vielä puhuinkin siitä ja muut pitivät sitä hyvänä vitsinä,vaikka sitä halusinkin kovin. Ammattikoulussa olin jo luovuttamassa haaveeni .."eihän siitä mitään tuu " ajatus valtasi mielen.
En siltikään osaa ajatella,että paperini vapaaehtoiseen asepalvelukseen lähtivät aluetoimistolle Helmikuussa 2015 .
Ajatus siitä, että "ei siitä mitään tuu" sai loppunsa tammikuussa 2015. Vuotta vanhemmalla veljelläni oli tutustumis käynti ja Upinniemessa sieltä lähdettyämme otin ensikertaa puheeksi sinne menosta perheeni korviin.
Vastaanottivat tiedon ihankuin olisin siitä puhunutkin aiemmin. katsoin heti matkalla kotiin netistä ,miten sinne oikein haetaan edes ?. Äitini innostui asiasta niin, että oli seuraavaksi päiväksi tulostanut töissään ison nipun papereita kahteen kertaan, että varmastikkaan ei mene pipariksi.
Haku aika päättyi 1.3.15 paperit oli lähetettävä aluetoimistolle sitä ennen. Oli 2kk aikaa hankkia kaikki tarvittavat paperit ja lääkärin todistus.
Seuraavaksi alkoikin odotus joka kesti vain kuukauden ja saapui kirje aluetoimistolta kotiin!
Voi sitä tunnetta ja kauhua mitä kirjeessä mahdetaan sanoa !
Helpotukseksi se olikin Kutsuntoihin kirje!
Nyt onkin perhosia vatsa täynnä ,mitä mahtaakaan kutsunoissa tapahtua ..
Mihin piikkilankaan saankaan astua ja milloin ;)!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti