1.Miksi menit inttiin?
-No miksi en? .. Halusin jo ihan pienestä pitäen mennä armeijaan. Halusin käydä kokeilemassa miltä se tuntuisi ja jo silloin ajattelin, että se on se mun juttu. Vieläpä ärsytti oikeastaan kun pojat aina puhuivat, että se on ihan kauhee paikka..niin halusin omin silmin ja kokemuksin mennä katsomaan ja kokemaan tämän kauhean paikan.2.kuinka monta naista?
-peruskoulutuskaudella meitä oli omassa saapumiserässäni 14 naista.
ja tässä kesän saapumiserässä piti alunperin tulla 25 mutta ainoastaan 18 saapui paikalle.
3.Lopettaako moni?
-no miehiä lähti aivan tajuttoman paljon kummassakin saapumiserässä ekoina päivinä. Monet kyllä ihan terveydellisistä ja moni ihan vain koska eivät tahdo palvella isänmaataan.
Naisia omasta saapumiserästä keskeytti pkauden jälkeen ainoastaan 1 terveydellisistä syistä.
Toisin toisessa erässä 2/16 taisi mennä ainakin 4kpl? ainakin siihen mennessä ennen kuin kotiuduin.
4,Millaisia naisia siellä on?
-Omassa erässäni oli ainakin erittäin motivoituneita kaikki. Meidän saapumiserässä pääsi melkein kaikki sinne minne hakivatkin pkauden jälkeen ja moni jatkoi vielä rukkiin asti. Ainakin jokainen tuntui olevan ihan oikeasti harkinnut tuloaan pidemmän aikaa kuin 1kuukauden.
Samaa en ehkä voi ihan kaikista sanoa toisesta erästä, sillä mitä ainakin itse näin ja kuulin niin ällistytti kyllä korviani kovin. Ehkä olisi voinut miettiä hieman enemmän mihin tulee..
Eniten ihmetyttää miksi täytyy meikata armeijassa? Mielestäni siellä ei kuulu meikata eikä tälläytyä.
Jos oma ulkonäkö on niin kovilla ettei vain pysty olla meikkaamatta niin voisi pysyä sitten jossain naisellisimmissa hommissa kotona :)
5.Koitko naisena jotain hyljintää?
-peruskoulutuskaudella itselläni oli aivan mahtava joukkue ja kaikki ottivat niin hyvin meidät 3 joukkueen naiset vastaan, että hatun nosto heille. osasivat olla hyvin asiallisia ja mukavia kaikkia kohtaan. Peruskoulutuskauden jälkeen siirryin ensihoitojoukkueeseen ja olin ainoana naisena. Aika paljon oli totuttelemista siihen, ettei enään ole muita naisia kenenkanssa puhua tai olla ja hakea tarvittaessa tukea. Ehj:n joukkue oli huomattavasti rämäpäisempi mitä pkauden joukkueeni. Hyvin ottivat he kaikki myös vastaan etten tarvinnut kokea mitään syrjintää heiltäkään. Tosin sitä sai kyllä välillä kuulla "naiset armeijassa" juttuja.
Jos en olisi ollut tämmöinen inttäjä ja rämäpää aukomaan suutani ni olisin kyllä hetkessä jäänyt heidän kyntensä alle, sillä jokainen kokeili vuorotellen miten reagoin eri tilanteisiin :D
6.paras hetki intissä?
Niitä on aika monta. Kyllä tuolla niin kovin pahassa paikassakin pääsi nauramaan ja viettämään hyviä hetkiä. Harjoitukset metsässä yleensäkkin olivat kivoja jos niistä osasi etsiä huumoria.
tässä muutama hetki listattuna.
-Pkauden alokasleiri
-Ammunnat
-Loppusota
-kaikki tilanteet joissa onnistui
...
7.Huonoimmat kokemukset?
-Marsseilla saappaat täynnä vettä ja aikaa ei vaihtaa kuvia varusteita
-paleltumat ( Korva sekä oikean jalan isovarvas paleltu niin kovin, että sain tunnon varpaaseen takaisin vasta kun olin kotiutunut. Ihan pieni kohta edelleen hieman tunnoton)
-menkat metsässä ( tästä ei sen enmpään...)
-Suohon putoamiset ( olin tässä ihan loistava. Joka ikinen suo niin meikä siellä rähmällää! )
- sekä monia muita pieniä.
8.voitko suositella inttiä muille naisille?
- Kokonaisuudessa voin suositella jos tahtoo kokemuksia ja kokee jo heti, että hei tää vois olla se mun juttu!
Toisaalta nykyään siellä helpotetaan asioita ja itsestä ainakin tuntui, etten saanut niin pahaa kokemusta sieltä etteikö siellä pärjäisi.. Riippuu ihan ihmisestä. enemmän siellä tarvitaan psyykkistä kestämistä kuin ruumiillista. Ainakin itsekoin asian näinpäin.Olisin toivonut enemmän rasitusta keholle eri tasoilla, mutta se johtui osittain myös omasta suuntautumisesta. siellä loppuaika oli pelkkää löllöilyä..
Hakekaa jos tahdotte oikeasti,se aika mitä siellä ollaan menee aivan tajuttoman nopeasti. AIKA KUULTAA MUISTOT ja voisin jo mennä hieman takaisin sinne kömpimään metsän reunalle pyssykkäin kädessä.
9.Miten muutti ihmisenä?
Oikeasti niin pienetkin asiat mitä siellä toitotettiin jäi päälle. En voi kävellä hattu päässä missään sisällä. Kaikki vetoketujut on aina kiinni eikä repsota auki. Takin narut tai kenkien yms muut aina piilossa. En valita ulkona seisomisesta vaikka vähän olisikin vilu.
Arvostan ylikaiken omaa sänkyä!
Herään paljon reippaammin ylös sängystä ja arvostan enemmän itseäni. Uskon enemmän omiin kykyihini kuin enne lähtöä. AIKATAULUT! ei myöhästellä:) -tietenkin nyt kun sen ääneen sanon niin olen huomenna töistä myöhässä,mutta toivotaan että en.
10.Hetket
Ihan pakko vielä sanoa se, että naurattaa vieläkin kaikki harjoitukset joissa olimme niin erikoisissa tiloissa, että en osaaa edes kunnolla kertoa. Kuinka monta kertaa sitä nukahdettiin kesken kävelyjen,höpötettiin ihan omia koska tajuntaa ei ollut. Yhtäkkiä löysimme itsemme jostain ihmepaikoista. Kiitos univelan!:D
Kuinka sitä mietti poterossa seisten kaatosateessa palelle keskellä yötä ja pakkasta-20 mitä helavattua mä teen täällä kun voisin olla kotona omassa sängyssä peitonalla.
Ne hetket jolloin teki mieli murtua, mutta muuttui aina iloksi jossain vaiheessa ja sai nauraa myöhemmin.
paljon olisi asiaa ja voisin melkein kirjottaa koko 4.1.2016-14.09.2016 paperille kirjana tunnista tuntiin. Jokainen viikko oli kuitenkin ainutlaatuinen ja omanlainen.
Kiitos ja kummarrus!
